Toni Saarinen

Kulttuurin kääntöpuolella

Ilmestynyttä: HALOO? “Mun netissä on jotain kummaa…” ja muita häiriöitä etäyhteyksissä

Spekulatiivisen fiktion saralla kuuluu seuraavaa: minä, Essi Mäkelä ja Reetta Vuokko-Syrjänen toimitimme elektronisessa muodossa julkaistun pienantologian nimeltä HALOO? “Mun netissä on jotain kummaa…” ja muita häiriöitä etäyhteyksissä, jonka Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry julkaisi (muoto EPUB) ja jota se myy verkkokaupassaan kolmella eurolla. Tulot käytetään kirjoittajien hyvinvointitapahtumaan joskus sitten, kun etäyhteydet eivät enää aiheuta näin merkittävästi pahoinvointia! Tukekaa!

Mukana 18 lyhyttä kertomusta etäyhteyksien ja virtuaaliympäristöjen vaaroista. Näistä kaksi on omiani: TELEAUTOSCOPIA kertoo verkkokokouksesta, jossa oma persoona jakautuu (jälleen?). JÄÄHYVÄISET VIRTUAALISELLE kuvaa maailmaa etäyhteysaikojen jälkeen: mutta onko mikään ennallaan? Alla lisätietoja ja Kaj Syrjäsen piirtämä äärimmäisen asiallinen kansi!

Uushenkisen salaliittomyytin rakentumisesta

Kirjoitus perustuu Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä syyskuussa 2020 pitämääni esitelmään. Alku ja loppu on kuitenkin kirjoitettu (paljon) pidemmiksi ja hindumyyttien appropriaation osaa lyhennetty huomattavasti. Oleelliset lähteet lopussa.

 

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, lähestyn niin kutsuttuja salaliittoteorioita myyttisinä kertomuksina, mikä tarkoittaa sitä, että niissä kuvitteelliset, kokemukselliset, historialliset, tieteelliset ja populaarikulttuurista ammentavat osat yhdistyvät kokonaiseksi maailmankatsomukseksi. Enemmän tai vähemmän löyhä yhteisö jakaa tämän monitasoisen maailmankatsomuksen, mutta sitä sanallistavat kertomukset ovat aina hieman erilaisia – rajoiltaan häilyviä, ajan mukana muuttuvia, kulttuurisia vaikutteita kaikkialta ottavia. Tämä johtaa myös yhteisöjen hajaannukseen esimerkiksi uskonnollisten vakaumusten perusteella. Yleensä näitä kertomuksia ovat tuottaneet (osana pitkäikäistä salaliittokulttuuria) tunnetut salaliittoaktivistit, mutta niitä kannattavat ja vahvistavat jatkuvasti myös monet passiivisemmat jäsenet, joita voisi kutsua perinteenkannattajiksi.

”Salaliittoteoriat” (termin kritiikistä täällä) ovat kertomuksia, jotka selittävän alun, vaikuttavan lopun ja niiden väliin sijoittuvan relevantin muutoksen avulla välittävät eteenpäin syvällisiä merkityksiä. Nämä merkitykset käsittelevät muun muassa ihmisen ja maailman välistä suhdetta, yhteiskunnan järjestäytymistä, pahuuden ongelmaa sekä historian syitä ja seurauksia. Ne ovat tyypillisiä myyttiaihioita.

Salaliittokulttuurissa eri osapuolten ajatukset ja kertomukset ovat vahvasti toisiinsa sidottuja mutta hieman paradoksaalisesti myös epävakaassa suhteessa: tämä perustuu pitkälti siihen, että vaikka aktivistien ja yhteisöjen näkemykset voivatkin erota yksityiskohtien tasolla toisistaan, monet lähtöoletukset ”ylemmällä tasolla” yhdistävät kaikkia. Lisäksi salaliittomyytit imevät lähes rajatta vaikutteita sekä toisistaan että ajatusmaailman ulkopuolelta. Mikä tahansa käyttökelpoinen otetaan käyttöön. Claude Lévi-Straussin käsite bricolage kuvaa kertomusten syntyä hyvin, tosin nyky-yhteiskunnassa tällainen yhtenäisen maailmankuvan rakennus ei vaadi enää yhtä konkreettisia rakennuspalikoita välittömästä lähiympäristöstä.

Joka tapauksessa salaliittomyyteistä on syytä ymmärtää rajojen häilyvyys, tietynlainen väliaikaisuus (yksityiskohtien on mahdollista muuttua tilanteen eläessä, ja tilanne on käynnissä aina) sekä eri osien uusiokäytön välttämättömyys. Kertomusten jaottelu kategorioihin on hankalaa. Uushenkisyyden tematiikka muodostaa kuitenkin yhden melko selkeän kokonaisuuden.

Uutta/tulevaa syyskuun 2020 lopussa

Kootusti hieman tulevaisuutta ja menneisyyttä niille, joita kiinnostaa pysyä kärryllä tekemisistäni!

Tulevaa

8.10. kello 17–19 osallistun Avoimen yliopiston syksyn Studia Generalia -sarjaan ”Mi­ten pan­de­miat muut­ta­vat maa­il­maa?”. Viraalit uskomukset -otsakkeen alla esitetään seuraavat kolme luentoa, ja itse aloitan:

Toni Saarinen (folkloristiikka): Sitkeä ja mukautuva salaliittokulttuuri
Jukka Häkkinen (psykologia): Salaliittojen psykologinen tausta
Katja Valaskivi (uskontotiede, mediatutkimus): Viraali-ilmiöt ja mediaympäristöhygienia

Luennot streamataan tätä kautta, ja lopussa käydään livekeskustelua. Puheenjohtajana Samuli Siltanen. Luentosarjan tallenteet jäävät verkkoon, joten nämä voi katsella myöhemminkin – linkki esitelmiin ja keskusteluun täällä. Facebook-tapahtuma täällä näin.

Lokakuun alussa ilmestyy Kalevalaseuran 99. vuosikirja nimeltään Tuolla puolen, siellä jossain — Käsityksiä kuvitelluista maailmoista (toim. Petja Kauppi ja Ulla Piela). Mukana vertaisarvioitu artikkelini ”Salaliittomyytin synkkä maailma. Pinnan ja syvätason vuorovaikutuksesta” – ensimmäinen varsinainen julkaisu aiheesta sitten graduni. Kirja on jo myynnissä SKS:n verkkokaupassa.

Artikkelin sisällöstä lisää myöhemmin tällä alustalla. Kirjan julkistaminen tapahtuu osana Kalevalaseuran etäkekriä 30.10.–1.11. Huomatkaa tuon viikonlopun seminaaritarjous, jolla kirjan saa 40% alennuksella – tai siis oikeastaan kaikki SKS:n kirjat saa! Kippis!

◆ Loppuvuodesta ilmestyy myös vielä ainakin NEFA-Helsingin lehti Napakaira, johon kirjoitin artikkelin raunioiden merkityksestä antroposeenin aikaan, sekä päätoimittamani Kosmoskynä 2/2020, joka käsittelee uuskummaa ja ekologista spefiä mitä oudoimmin. Monta muutakin jännittävää rautaa tulessa, mutta niistä vielä hetken hyssyttelyä!

Mennyttä

Tiedelehti Hybriksen numerossa 2/2020 artikkelini ”First Reformed -elokuva ja henkisyyden risteykset ilmastoapokalyptisessa kehyksessä”, joka pohtii Paul Schraderin kiehtovan elokuvan (2017) erilaisia tapoja kuvata kristillisen apokalypsin yhdistymistä nykypäivän käänteentekevään ilmastokriisiin.

Puhuin Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä 2020 otsikolla ”Uushenkisten salaliittomyyttien improvisoitu eskatologisuus”: siis ns. New Age -skenen maailmanloppukertomuksia – tästä tulee blogiin tiivistetty (tai mahdollisesti rönsyilevämpi) versio, kunhan ehtii.

Kosmoskynä 1/2020 ilmestyi elokuun lopussa teemanaan Sadut ja säännöt. Tilaukset Stk:n kautta, ohjeet löytyvät Kosmoskynän sivuilta. Oheisen linkin takana lehden sisällysluettelo.

◆ Suosittelen lukemaan myös Katja Valaskiven ja Niko Pyrhösen Politiikasta.fi- sivustolle kirjoittaman artikkelin ”Radikaalioikeisto käyttää hyväkseen hybridiä mediatilaa salaliittoteoreettisen ajattelun levittämisessä”, jossa tutkijat viittaavat myös maailmanhallintamyytti-käsitteeseeni osana mitä kiinnostavinta analyysiaan.

Maailmanlopun väliaikaraportti I

Kunnianhimoiset suunnitelmat blogin suhteen osoittautuivat turhan kunnianhimoisiksi, eikä syypäänä voi pitää edes vuoden 2020 vähintään epäuskottavaa tarinankaarta. Olen yksinkertaisesti ollut kiireisempi kuin oletin, poikkeusajoista huolimatta. Onneksi kirjoituksen kokonaismäärään se ei ole vaikuttanut.

Väliaikaraportissa on ensin väistämättä alleviivattava sitä, miten ironista on, että maailmanloppuihin keskittyvästä tutkimuksestani on tullut koronaviruspandemian myötä realistista ja jopa pragmaattista. Eskatologinen kenttätyö – konsepti, jota en olisi tullut ajatelleeksi vielä vuosi sitten apurahahakemuksia rustatessani.

Mutta meillähän on yhä internet! Talouskone pyörii! Emme vielä ruokaile ihmislihabuffeteissa ja lämmittele käsiämme kirjoista kasattujen nuotioiden äärellä koronamutanttien vääjäämätöntä hyökkäystä odottaen. Mikä loppu se tällainen on? Ei melkein apokalypsi ollenkaan.

End of the World Narratives and Discourses in Modernity -väitöskirjatutkimuksen tiivistelmä

Väitöskirjahankkeeni End of the World Narratives and Discourses in Modernity sai 5.12.2019 Koneen Säätiöltä nelivuotisen rahoituksen! Olen käsittämättömän onnellinen ja innoissani siitä, millaisen paneutumisen aiheeseen apuraha mahdollistaa. Projektin etenemistä voi seurata ainakin tässä osoitteessa, Facebookissa ja Twitterissä. Julkaisen näin ollen täälläkin hakemuksen tiivistelmän, joka on toki luettavissa myös Koneen apurahapäätösten sivulta.

Väitöskirja lähestyy modernin ajan maailmanloppu-uskomusten hajautunutta ja monipuolista kenttää poikkitieteellisesti myytti- ja kulttuurintutkimuksen sekä sosiologian teorioiden kautta. Neljän seuraavan vuoden aikana englanniksi kirjoitettava väitöskirja tutkii nykypäivän eskatologisten visioiden tarinallisuutta ja kieltä, jolla näitä vahvasti symbolisia kertomuksia välitetään eteenpäin.

Artikkelimuotoinen väitöskirja käsittelee neljässä osassa eri maailmankatsomusten tulkintoja lopunaikojen läheisyydestä. Maailmanloppukertomusta välittävät omalla tavallaan eteenpäin muun muassa kristillisen apokalyptismin perinne, uushenkisyys, salaliittoteoreettisuus, tiede, politiikka, ympäristöaktivismi ja populaarikulttuuri. Ydintuho ja ilmastonmuutos ovat 2000-luvun hallitsevat uhkakuvat, mutta niidenkään merkityksiä toisintavat narratiivit eivät välttämättä pääse yksimielisyyteen siitä, millainen maailmanlopun “loppu” on – tai edes siitä, mikä on se “maailma”, joka on loppumassa.

Kirjoittaja keskellä puheen ja myyttien myrskyä

Edellinen kirjoitus keskittyi argumentoimaan käsitettä “salaliittoteoria” vastaan ja propagoimaan vaihtoehtona termiä maailmanhallintamyytti. Maailmanhallintamyytin (jatkossa silloin tällöin MHM) pohjana on erityisesti kaksi ajatusta: 1) 1900-luvun aikana kokonaiseksi maailmankatsomukseksi laajentunut “epäluuloisuus” näkee todellisuutemme “moottorina” kiistanalaisten salaliittojen sijaan sen, että maailma, sanan monissa merkityksissä, on alistettu täydellisesti yhden voiman hallintaan mutta lisäten yhtälöön että tätä voimaa voi myös vastustaa tiedostamalla sen olemassaolon. 2) Kertomukset, joissa tämä käsitys sanallistetaan, vertautuvat hyvin pitkälti myytteihin modernissa (tai myöhäismodernissa) muodossa.

Kun sanon myytti, en tarkoita Mythbustersin tai nykypäivän populaaritietokirjallisuuden tapaan “virheellistä käsitystä” asiasta x, vaan jotakin paljon mutkikkaampaa – kulttuurien perustavanlaatuisia, enemmän tai vähemmän kuvitteellisia mutta aina vaikuttavia kertomuksia, jotka ovat ilmenneet monissa muodoissa inhimillisten vuosituhansien aikana. Ehkä ensimmäiset sellaiset piirrettiin Lascaux’n kallioon jo syvämuistimme alussa – taltioitiin Egyptin faaraoiden ikuiseksi kunniaksi hieroglyfeihin – tehtiin väliaikaisesti todeksi Eleusiin mysteereissä – muotoiltiin Mesoamerikan savesta ruukuiksi ja patsaiksi – laulettiin Lönnrotin kuuleviin korviin ja kuljetettiin monenlaisten rajojen yli orastavan valtion rakennusaineeksi – animoitiin tuottamaan varallisuutta Disney-yhtiölle ja vivahteikkaita unia monille moderniteetin lapsille… lista voisi jatkua.

Myytin luonne on yksi kirjoitusten sarjan jatkuvista teemoista. Mutta tällä kertaa osoitan vain (poikkeuksellisen selkeästi) oman sijaintini suhteessa itselleni keskeisimpään modernin myyttisyyden ilmentymään: siis ns. “salaliittoihin”.

Salaliitoista ja teorioista, myyteistä ja hallitusta maailmasta

Tällaiset projektit huutavat syntyessään käsitteiden määrittelyä, silloinkin, kun tiukka akateemisuus ei aseta omia vaatimuksiaan kirjoittamiselle. Kuulostaa tylsältä, tiedän. Mutta termin salaliittoteoria perkaaminen on esterata, jota ei voi kiertää, jos haluaa sanoa asiasta yhtään mitään järkevää jatkossakaan.

Tuon aina tilaisuuden tullen esiin sitä, etten pidä yhdyssanan kummastakaan puoliskosta (kyllä, tiedän että siinä on kolme sanaa, mutta käsite on kuitenkin muodostettu aikanaan kahdesta osasta). Tämä kirjoitus selittää, miksi näin on, ja pohjustaa projektini edetessä tutuksi tulevaa vaihtoehtoa kömpelölle nykykäsitteelle. En tiedä, onko omalla termilläni minkäänlaisia mahdollisuuksia vakiintua, koska se vaatii sanaparin molempien puolten korvaamista, mutta ainakin itse voin olla tyytyväinen sen suomiin laajennuksiin. Ehkä joku muukin on.

Ydin ja periferia: miten katsoa salaliittoteorioita toisella tavalla

Sivuston ensisijainen tehtävä on tästedes keskittyä kahteen aiheeseen, joista en sanonut läheskään tarpeeksi niitä käsittelevässä gradussani. Hilpeän kaksikon muodostavat myytit ja salaliittoteoriat. Kaiken ydin on ajatus siitä, että salaliittoteoreettisuus on eräs modernin yhteiskunnan uskomusjärjestelmistä, ja siinä tapauksessa salaliittoteoriat ovat tätä uskomusjärjestelmää sanallistavia myyttisiä kertomuksia.

Sinänsä simppeliltä kuulosta lähtöoletus avaa monia mahdollisuuksia, joita ei käsittääkseni ole tutkittu vielä oikein missään. Ajatusta seuraten voi tehdä lukuisia huomioita paitsi salaliittoteorioista itsestään myös niiden värittämästä aikakaudesta. Täten saatan pohtia yleisemmällä tasolla myös niin kutsutun “modernin” luonnetta. Modernin ihmisen muuttunut käsitys ajasta ja tilasta on nimittäin pitkälti vastuussa siitä, että salaliittoteoreettisuus on ylipäätään mahdollista, ja Valistuksen ajan suurimmat ylpeyden aiheet ovat sen juurisyitä. Kehityskulut, jotka johtivat meidät tähän pisteeseen, ovat pitkiä ja mutkikkaita eikä niistä puutu ironiaa. Ihmiskunnan vaiheet voi tunnetusti jakaa erilaisiin kausiin monin eri kriteerein: osittain tuon tahattoman ironian vuoksi kutsun itse nykyistä jaksoa outouden ajaksi ja salaliittoteorioita sen upeiksi havainnollistajiksi.

Kivijalka

Jokin tämän sivun kaltainen olento on väijynyt tajunnan taka-alalla muodottomana möykkynä jo vuosia. Hyvin suurella todennäköisyydellä tuo laiska suunnitelma olisi saattanut pesiytyä turvalliseen toteutumattomien töiden pimeyteen vielä paljon pidemmäksikin aikaa, mutta olen saarnannut jo tarpeeksi suljetuille seurakunnille, eikä profiili korota itseään. Jos kerran joskus kuitenkin, niin miksi ei nyt? Moni iso työ on sopivasti aluillaan, useampi portti uusiin maailmoihin auki. Tämä blogi eläköön ja kypsyköön näiden seikkailuiden rinnalla.

Alaotsikkomainen Kulttuurin kääntöpuolella ei ole syvällinen filosofia tai raivokas taisteluhuuto. Oikeastaan se syntyi ohimennen, vasta sivua konkreettisesti rakentaessa. Se kuitenkin tavoittaa jotakin oleellista siitä vaihtoehtoajattelun voimasta, myyttien logiikasta ja rivien välissä sanotusta, jota sekä aion kommentoida että josta ammennan omaan proosaani. Kääntöpuoli on se mitä ei näe mutta mikä on aina olemassa. Ei voida kuvitella valtavirta- ja massakulttuuria ilman sen monia kilpailevia negaatioita. Ne kehittyvät tarpeeseen. Silti niitä myös tukahdutetaan – tahallisesti ja tahattomasti. Ja silti ne voimistuvat, ehkäpä sitten haaveenaan kääntyä itse etupuoleksi.

Alaotsikon nimi pysyy täten tällaisena juuri niin kauan kuin sitä siedän. Oma nimeni puolestaan säilyy samana loppuun asti, millainen tuo loppu sitten onkaan (romahtava maailmanjärjestys? singulariteetin siunaama kollektiivinen tajunta? tylsä vanhanaikainen yksilökuolema?). En suinkaan anna yksinoikeutta tähän nimeen kellekään, joka jättäisi siihen kitkerän jälkimaun historian suuressa buffettipöydässä.

Mitä tänne sitten tulee, yleisen patsastelun ja ansioluettelohenkisen listafetisoinnin rinnalle? Hyvä kysymys. Päällisin puolin tämä on kuitenkin blogi, joten kirjoituksia minulle relevanteista aiheista, kai? Näkemyksiä myyteistä, modernista ajasta, salaliittoteorioista, maailmanloppujen mekaniikoista, kirjoista ja kirjoittamisesta, kummitusfilosofioista, ihmisenjälkeisyydestä, populaarikulttuurin hienoudesta ja huonoudesta, jatko-opiskelun kiemuroista… Nämä ovat turvallisia veikkauksia.

Varmasti voin kuitenkin nimetä vain yhden ilmiön, mistä en aio täällä paasata: elokuvat. Ne ovat aivan tarpeeksi suuri kolossi yksinäänkin, joten niitä varten aloittaisin mielelläni erillisprojektin. Toivotaan, ettei tuo suunnitelma jaksa laiskotella tajunnan taka-alalla enää pitkään, kun nyt tämä ensimmäinenkin siitä häkistä jo karkasi. Kirjoitus katkokoon kahleensa!

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén