Toni Saarinen

Myyttejä, kummaa, maailmanlopun tunnelmia

Maailmojenloppuja: Kristoffer Kolumbus

Tahtoiko Kristoffer Kolumbus löytää uusia maailmoja? Ei: pikemminkin hän etsi jotain löytääkseen oman maailmansa lopun. Kolumbus lähti etsimään meritietä Intiaan osittain siksi, että se olisi eräs temppu, joka saisi aikaan maailmanlaajuisen kristinuskoon käännyttämisen. Tämä käännytys puolestaan johtaisi lopunaikoihin Ilmestyskirjan mukaisesti. Siksi Kolumbus nimesi ensimmäisen kohtaamansa maan – saaren Bahamalla – San Salvadoriksi. Pyhä pelastaja oli Kolumbuksen ansiosta palaava Jeesus – tai ehkä Kolumbus itse.

Kolumbus on jäänyt elämään miehenä, joka vaikutti historiaan merkittävästi ”löydöllään”, siis yhdistämällä Euroopan ja Amerikat. Kiinnostavaa kyllä, Kolumbus tosiaankin uskoi olevansa tekemässä jotain koko ihmiskunnan kannalta historiallisen tärkeää. Se tosin ei ollut vieraalle mantereelle saapuminen vaan tuhatvuotisen valtakunnan synnyttäminen. Kummassakin tapauksessa tämä tutkimusmatkailija sijaitsee muuttuvan maailman keskiössä. Muutos vain oli eri kuin se, mitä hän oli odottanut tai tavoitellut. Apokalyptisen kristinuskon vaikutukset osoittautuivat joka tapauksessa kauaskantoisiksi.

Kuva: “Landing of Christopher Columbus”, H. B. Hall, 1856

Maailmojenloppuja: Aido Hwedo

Nykyisen Beninin alueella elävien fonien myyteissä esiintyy maailman ympärille kiertynyt sateenkaarikäärme, jota kutsutaan (muun muassa) Aido Hwedoksi. Skandikollegastaan Jörmungandrista poiketen maailmankäärme Aido Hwedo ei ole uhka vaan kaikkeuden kasassa pitävä voima, joka tukee raskasta maata. Se on kuitenkin loputtoman nälkäinen. Onneksi meren pohjassa elävät punaiset apinat ruokkivat jatkuvasti käärmettä takomillaan rautaharkoilla.

Mutta resurssit ovat fon-myytissäkin rajalliset. Ennen pitkää rauta loppuu. Apinoilla ei ole varasuunnitelmaa. Silloin Aido Hwedo alkaa syödä omaa häntäänsä, ja maailman perustukset järkkyvät – kaikki kiinteä sortuu, loppu koittaa.

Kiinnostavaa myytissä – modernista länsimaisesta näkökulmasta – on se, että häntäänsä syövä käärme on käsitetty useimmiten ikuisuuden symboliksi. Mutta Aido Hwedo kyltymättömyys, jota kukaan ei saata ikuisesti tyydyttää, johtaa jatkuvuuden sijaan itsetuhoisuuteen. Samalla ylläpidetty järjestelmä romahtaa. Tämän järjestelmän toimintaperiaate oli vain pitkittää olemassaoloaan niin kauan kuin mahdollista, repiä maasta kaikki mikä maasta irtoaa (apinaparat!). Ilman resursseja ei ole edes illuusiota ikuisuudesta. Tietääkö Aido Hwedo oman tärkeytensä, vai onko se itsekin vai palikka järjestelmässä? Varmaa on vain, ettei käärme kykenisi tahtoessaankaan pakottamaan nälkää pois. Loputtomuus vaikuttaa mahdottomalta idealta tässä myytissä.

Kuva: Linda de Volder / flickr.com

Maailmojenloppuja: Heaven’s Gate ja materia

Marshall Applewhiten luotsaama kultti sai näkyvyyttä 1990-luvulla kulttilaisten traagisen joukkoitsemurhan seurauksena. Applewhiten hahmottelema käsitys maailmanlopusta yhdistelee lukemattomia ainesosia kristinuskon, itämaisten uskontojen, ufologian ja rajatiedon piiristä, mutta sen keskeinen metaforaksi puettu väite on silti poikkeuksellinen. Osana kosmista ”kierrätystä” maapallo, joka vertautui puutarhaan, pyyhittäisiin pois. Heaven’s Gaten jäsenet uskoivat, ettei Maa ole heidän kotinsa. Ennen kierrätyksen aikaansaamaa tuhoa valaistuneilla oli mahdollisuus siirtyä toiselle evoluution tasolle, ”The Evolutionary Level Above Human”. Omia ihmiskehojaan he eivät pitäneet minkään arvoisina.

Oleellista Heaven’s Gaten tapauksessa ovat vahvat vertauskuvat, joita mielikuvien välittämiseksi käytetään. Kierrätys yhdistyy sekä uskonnollisiin ajatuksiin sielunvaelluksesta ja uudelleensyntymästä että tieteelliseen kuvaukseen siitä, miten aine muuttaa aina muotoaan. Samalla kokonaisen planeetan kierrätys kuulostaa uhkaavalta ja väkivaltaiselta prosessoinnilta – perin modernilta tavalta hankkiutua jostakin ”turhaksi käyneestä” tavarasta eroon. Roska on materiaa väärässä paikassa, kuten Mary Douglas sanoi. Oliko aineellisuus Heaven’s Gaten jäsenille kirous, koska se teki heistä eräällä tapaa tarpeettomia tavaroita?

 

Kuva: Heaven’s Gaten logo

Maailmojenloppuja: Nibiru

Olen viime vuodet tutkinut (muun muassa) monia erilaisia maailmanloppukäsityksiä. Iso liuta niistä jää tieteellisen tuotantoni ulkopuolelle, joten päätin aloittaa sarjan, jossa kerron mielestäni kiinnostavista tapauksista. Tietoiskuja tulee kerran viikossa, hyvinä viikkoina kaksi. Näitä löytyy tämän sivun lisäksi Instagramista ja Mastodonista.

Nibiru on pseudoastronomi Zecharia Sitchinin teorioissa kadonnut planeetta, joka linkittyy vahvasti sumerilaiseen mytologiaan ja sen Anunnaki-jumaliin. Sitchinille anunnaki-kulttuuri edustaa muinaisia ulkoavaruuden olentoja: Nibiru on aikanaan törmännyt Tiamatiin, toiseen planeettaan, jonka nimi periytyy Sumerista. Sitchin selitti ihmiskunnan esihistoriaa ja syntyä kosmisilla sodilla ja anunnakien toiminnalla.

Nibiru siirtyi kuvaamaan ihmiskunnan tulevaisuutta, kun Nancy Lieder esitti planeetan lähestymisen koituvan Maan tuhoksi. Sittemmin Nibirusta tuli tyypillinen apokalyptinen visio moniin henkisiin salaliittomyytteihin, jotka kritisoivat NASAn kaltaisia instituutioita totuuden pimittämisestä. Vuoden 2012 lähestyessä planeetan oletettu lähestyminen yhdistyi myös päättyvän maya-kalenterin maailmanloppuun.

Näin Nibiru on oiva esimerkki tapauksesta, jossa useamman muinaisen kulttuurin myytit yhdistetään moderniin tieteesee ja ufologiaan. Vaikuttavimmat visiot siirtyvät helposti populaarikulttuuriin: Lars von Trierin ”absoluuttinen” maailmanloppuelokuva Melancholia (2011) lähti kehittymään Nibiru-myytin pohjalta. Sama keskeinen elementti – jota voi kutsua myteemiksi – palvelee siis tarvittaessa niin uskontoa, politiikkaa, tee-se-itse-tiedeprojekteja kuin fiktiota.

Kuva: Planet X / wikimedia commons

Maailmojenloppuja: Isaac Newtonin ennustukset

Olen viime vuodet tutkinut (muun muassa) monia erilaisia maailmanloppukäsityksiä. Iso liuta niistä jää tieteellisen tuotantoni ulkopuolelle, joten päätin aloittaa sarjan, jossa kerron mielestäni kiinnostavista tapauksista. Tietoiskuja tulee kerran viikossa, hyvinä viikkoina kaksi. Näitä löytyy tämän sivun lisäksi Instagramista ja Mastodonista.

 

Fyysikko Isaac Newton keskittyi tieteenteon ohella miltei koko aikuisikänsä Raamatun Ilmestyskirjan ennustusten pohdintaan. Monet ennustuksiin liittyvät tieteelliset julkaisut näkivät päivänvalon vasta Newtonin kuoltua. Profetioita ja Newtonin alkemistisia ajatuksia on joka tapauksessa vaikea erottaa hänen tieteellisestä tutkimuksestaan.

Newton uskoi, että raamatullisten ennustusten toteutumiseen kuluisi vielä satoja korruption ja kurjistumisen sanelemia vuosia. Varhaisissa pohdinnoissaan hän arveli maailmanlopun käynnistyvän 1860-luvulla ja tuhatvuotisen valtakunnan saapuvan vuonna 2000. Observations Upon the Prophecy -teoksessa julkaistujen viimeisten laskelmien mukaan tämä tapahtuisi vasta vuoden 2100 tienoilla tai jälkeen.

Tällaiset paljastukset ovat kuluneen vuosisadan saatossa vaikuttaneet käsityksiin Newtonin suhteesta nykytieteeseen. Ekonomisti John Maynard Keynes onkin todennut, ettei Newton ollut ensimmäinen tiedemies vaan viimeinen taikuri. Jälkimmäinen määritelmä on kyseenalaistettavissa, sillä maailma on yhä täynnä taikureita. Keynesin lausunto kertoo silti paljon tieteen kehitykseen liittyvistä ajatuksistamme. 1700-luku merkitsi suuria muutoksia tieteen ja uskonnon saralla: mutta Newtonin esimerkki osoittaa, etteivät rajat ole ikinä olleet selviä.

 

Kuva: Godfrey Kneller, 1689 / wikimedia commons

Kujeilevan kumman monet muodot

Artikkeli on julkaistu alunperin Kosmoskynä-lehden numerossa 2/2020. Kyse on enemmän elämän- ja taiteenvisiostani kuin tutkimuksestani.

Tässä lehdessä monet sanovat sanansa kummasta, jota pidetään nykyään enemmän tai vähemmän yhtenä spekulatiivisen fiktion lajityypeistä. Lajityyppiä määrittää ainakin se, minkä Kaisa Kortekallio tiivistää kumman ”omalaatuiseksi suhteeksi toteen ja todelliseen”. Siksi kumma vaivaa tavalla, joka on sukua kauhun aiheuttamille häiriintymisille. Mutta kauhu on usein yllättävän konservatiivista – miettikääpä vain, miksi juuri ydinperheiden kodeissa alkaa niin usein kummitella! Filosofi Noël Carrollin mukaan tyypillisessä kauhukertomuksessa hirviö ilmestyy häiritsemään arkista vain osoittaakseen arkisen arvon, ja hirviön kukistamisen jälkeen palataan huojentavasti normaaliin. Carrollin mielestä hirviö on siksi usein vallitsevan järjestyksen agentti.

Minun lähtökohtani on, että kumma, jos jokin, voi vapauttaa hirviön vastuistaan järjestystä kohtaan. Kun kumma ei ole enää vain yksittäinen kokemus, ohikiitävä tapahtuma tai yhteen hahmoon tai olioon ruumiillistuva piirre vaan koko tarinan ja tarinamaailman hallitseva ominaisuus, silloin hirviön ilmestyminen ei muuta oikein mitään. Hirviö saa olla vapaasti ja tasa-arvoisesti oma hirvittävyytensä – osa maailmaa, jossa mikä tahansa voi paljastua yhtä häiritseväksi. Ei arkea eikä paluuta normaaliin, koska kumma on normaali! Kiintopiste vaihtaa toistuvasti paikkaa, ja ainoa vallitseva järjestelmä on arvaamattomuus.

Noin äärimmäinen skenaario harvoin toteutuu kummafiktiossakaan. Spekulatiivisen anarkian hengessä ja oman alani eli myyttitutkimuksen työkaluja väärinkäyttäen hahmottelen silti vertauskuvan, joka toimii pohjustuksena lehdelle: minusta kumma työskentelee ennen kaikkea kaaoksen agenttina. Se on trickster eli kujeilijahahmo. Se haastaa rajoja, muuttaa muotoaan ja löytää tiensä mihin tilanteeseen tahansa – se saattaa iskeä silmää realistisessakin fiktiossa!

Eikä siitä voi edes puhua muuttumatta itsekin vähän… oudoksi.

Kuolleita kukkia Miasmalasta – lokakuussa 2024!

Töttöröö: Osuuskumma julkaisee 1.10.2024 myyttipunkahtavan esikoisromaanini Kuolleita kukkia Miasmalasta! Varautukaa pahimpaan.

Päivitän tietoja kirjasta tälle sivulle sitä mukaa, kun niitä kertyy.

…elämää, taas

En ole mennyt minnekään. Olen vain ollut poissa täältä.

Tutkimus- ja kirjallisuusprojektit ovat edenneet tasaista tahtia, ja tänä vuonna on luvassa paljon mukavaa raportoitavaa molempien tiimoilta. Siispä pyrin jälleen aktivoitumaan täällä sekä valikoiduissa someissa, joissa myös olen ollut pitkään virransäästötilassa. Ajattelin jatkaa ainakin satunnaista tiedottamista Mastodonissa sekä Facebookissa ja nyt myös Blueskyssä. Valitettavasti joutunen käyttämään taas jonkin verran myös sitä yhtä.

Uuden ja toivottavasti hieman paremman startin saa myös Elävät kummat -blogi, jossa kirjoitan jossain määrin vinosta kulmasta vinoista elokuvista. Tällä viikolla tyhjennän sinne arkistoa (joka on ajatonta).

Matkalle, eksyksiin, Epätielle!

Epätie: kauhutarinoita kotimaanmatkailusta (Nysalor, 2022) on uusi suomalainen antologia, jonka toimitin yhdessä Reetta Vuokko-Syrjäsen kanssa. Novellikokoelma ilmestyi 13.5.2022, ja se on tilattavissa muun muassa kustantajan verkkokaupasta.

Kokoan linkkejä ja tietohippusia kirjasta erilliselle sivulle – eksykääpä ehtiessänne tänne!

Muutama medianäyttäytyminen keväällä 2022

Ylioppilas-lehti julkaisi numerossa 2/2022 haastatteluni salaliittoajattelusta! Netissä oleva versio on luettavissa täältä näin.

Nettiartikkelin hieman epäonnisen otsikon suhteen kirjoitin kylläkin muutaman ajatuksen twitteriin. (Paperilehdessä komeileva otsikko on paljon parempi.)

Huhtikuun alussa kävin myös MTV Uutiset Liven haastateltavana uushenkisyyden kytköksistä salaliittomyyttien sisältämään vastatietoon. Video löytyy (ainakin toistaiseksi) Maikkarin sivuilta, täältä!

Uusia, hyviä kokemuksia, joista saatu palaute on lämmittänyt mieltä. Lähiviikkoina lisää hehkutusta aivan eri aiheesta: valmistuneesta kauhunovelliantologiasta, nääs.

Page 1 of 3

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén