Jokin tämän sivun kaltainen olento on väijynyt tajunnan taka-alalla muodottomana möykkynä jo vuosia. Hyvin suurella todennäköisyydellä tuo laiska suunnitelma olisi saattanut pesiytyä turvalliseen toteutumattomien töiden pimeyteen vielä paljon pidemmäksikin aikaa, mutta olen saarnannut jo tarpeeksi suljetuille seurakunnille, eikä profiili korota itseään. Jos kerran joskus kuitenkin, niin miksi ei nyt? Moni iso työ on sopivasti aluillaan, useampi portti uusiin maailmoihin auki. Tämä blogi eläköön ja kypsyköön näiden seikkailuiden rinnalla.
Alaotsikkomainen Kulttuurin kääntöpuolella ei ole syvällinen filosofia tai raivokas taisteluhuuto. Oikeastaan se syntyi ohimennen, vasta sivua konkreettisesti rakentaessa. Se kuitenkin tavoittaa jotakin oleellista siitä vaihtoehtoajattelun voimasta, myyttien logiikasta ja rivien välissä sanotusta, jota sekä aion kommentoida että josta ammennan omaan proosaani. Kääntöpuoli on se mitä ei näe mutta mikä on aina olemassa. Ei voida kuvitella valtavirta- ja massakulttuuria ilman sen monia kilpailevia negaatioita. Ne kehittyvät tarpeeseen. Silti niitä myös tukahdutetaan – tahallisesti ja tahattomasti. Ja silti ne voimistuvat, ehkäpä sitten haaveenaan kääntyä itse etupuoleksi.
Alaotsikon nimi pysyy täten tällaisena juuri niin kauan kuin sitä siedän. Oma nimeni puolestaan säilyy samana loppuun asti, millainen tuo loppu sitten onkaan (romahtava maailmanjärjestys? singulariteetin siunaama kollektiivinen tajunta? tylsä vanhanaikainen yksilökuolema?). En suinkaan anna yksinoikeutta tähän nimeen kellekään, joka jättäisi siihen kitkerän jälkimaun historian suuressa buffettipöydässä.
Mitä tänne sitten tulee, yleisen patsastelun ja ansioluettelohenkisen listafetisoinnin rinnalle? Hyvä kysymys. Päällisin puolin tämä on kuitenkin blogi, joten kirjoituksia minulle relevanteista aiheista, kai? Näkemyksiä myyteistä, modernista ajasta, salaliittoteorioista, maailmanloppujen mekaniikoista, kirjoista ja kirjoittamisesta, kummitusfilosofioista, ihmisenjälkeisyydestä, populaarikulttuurin hienoudesta ja huonoudesta, jatko-opiskelun kiemuroista… Nämä ovat turvallisia veikkauksia.
Varmasti voin kuitenkin nimetä vain yhden ilmiön, mistä en aio täällä paasata: elokuvat. Ne ovat aivan tarpeeksi suuri kolossi yksinäänkin, joten niitä varten aloittaisin mielelläni erillisprojektin. Toivotaan, ettei tuo suunnitelma jaksa laiskotella tajunnan taka-alalla enää pitkään, kun nyt tämä ensimmäinenkin siitä häkistä jo karkasi. Kirjoitus katkokoon kahleensa!
