Edellinen kirjoitus keskittyi argumentoimaan käsitettä “salaliittoteoria” vastaan ja propagoimaan vaihtoehtona termiä maailmanhallintamyytti. Maailmanhallintamyytin (jatkossa silloin tällöin MHM) pohjana on erityisesti kaksi ajatusta: 1) 1900-luvun aikana kokonaiseksi maailmankatsomukseksi laajentunut “epäluuloisuus” näkee todellisuutemme “moottorina” kiistanalaisten salaliittojen sijaan sen, että maailma, sanan monissa merkityksissä, on alistettu täydellisesti yhden voiman hallintaan mutta lisäten yhtälöön että tätä voimaa voi myös vastustaa tiedostamalla sen olemassaolon. 2) Kertomukset, joissa tämä käsitys sanallistetaan, vertautuvat hyvin pitkälti myytteihin modernissa (tai myöhäismodernissa) muodossa.

Kun sanon myytti, en tarkoita Mythbustersin tai nykypäivän populaaritietokirjallisuuden tapaan “virheellistä käsitystä” asiasta x, vaan jotakin paljon mutkikkaampaa – kulttuurien perustavanlaatuisia, enemmän tai vähemmän kuvitteellisia mutta aina vaikuttavia kertomuksia, jotka ovat ilmenneet monissa muodoissa inhimillisten vuosituhansien aikana. Ehkä ensimmäiset sellaiset piirrettiin Lascaux’n kallioon jo syvämuistimme alussa – taltioitiin Egyptin faaraoiden ikuiseksi kunniaksi hieroglyfeihin – tehtiin väliaikaisesti todeksi Eleusiin mysteereissä – muotoiltiin Mesoamerikan savesta ruukuiksi ja patsaiksi – laulettiin Lönnrotin kuuleviin korviin ja kuljetettiin monenlaisten rajojen yli orastavan valtion rakennusaineeksi – animoitiin tuottamaan varallisuutta Disney-yhtiölle ja vivahteikkaita unia monille moderniteetin lapsille… lista voisi jatkua.

Myytin luonne on yksi kirjoitusten sarjan jatkuvista teemoista. Mutta tällä kertaa osoitan vain (poikkeuksellisen selkeästi) oman sijaintini suhteessa itselleni keskeisimpään modernin myyttisyyden ilmentymään: siis ns. “salaliittoihin”.

Lue koko kirjoitus