Luvassa on varsin tieteiskirjallinen kesä 2026. Tällöin materialisoituu kaksi kirjaa, joissa olen varsin keskeisessä roolissa: ne ovat kirjoitusopas Matkaopas mahdolliseen sekä neljän novellin antologia Menetettyjä maailmoja. Tarkempia tietoja alla!
Tag: novellit
Olen kirjoittanut kuluneen reilun vuosikymmenen varrella lukuisia novelleja, joita ei ole julkaistu missään syystä toi toisesta. (Eräs syy on se, että moni on kirjoitettu Portti-lehden kirjoituskilpailuun, ja ne ovat nälkävuoden pituisia.) Laskutavasta riippuen näitä on hieman enemmän kuin toistaiseksi julkaistuja, eli reilu kaksikymmentä.
Lista niistä kaikista julkaisuista löytyy täältä.
On kuitenkin hyvä säilyttää varastossa murskattuja, unohdettuja ja hetkeään kärsivällisesti odottavia unelmia. Eräs positiivinen puoli tilanteessa on se, että aina löytyy julkaistavaa, kun tilanne koittaa (paitsi jos kyseessä on Portti-lehden kirjoituskilpailuun kirjoitettu novelli, joka on nälkävuoden pituinen).
Tämä on pienin muutoksin kommentti, jota tarjosin HS:n mielipidepalstalle. Samasta asiasta julkaistiin tänään Osuuskumman kirjailijoiden vastine. Asiaa ovat kommentoineet blogeissaan myös Saara Henriksson, Magdalena Hai ja Hanna Morre. Mutta maailmaan mahtuu vielä pari sanaa.
Helmi Kekkonen kirjoitti esseessään vaikuttavasti suhteestaan novelleihin. Tällaisia muistutuksia novellistiikan tärkeydestä pitäisi julkaista säännöllisesti. Kuten Kekkonen huomioi, novelleja on paitsi palkitsevaa lukea myös hyödyllistä kirjoittaa. Lyhyt mitta tarjoaa varsinkin opetteleville kirjoittajille tärkeitä haasteita ja mahdollisuuksia.
Valitettavasti Kekkonen maalaa suomalaisen novellistiikan nykytilasta todellisuutta kurjemman kuvan todetessaan, ettei juuri kukaan kirjoita, lue tai osta novelleja. Tämä väite herätti välittömästi ihmetystä suomalaisen spekulatiivisen fiktion, eli tieteis- ja fantasiakirjallisuuden, kentällä. Täällä novellimitta nimittäin elää ja voi hyvin. Spekulatiivisen fiktion ystävät ovat intohimoisia ja laatutietoisia kirjoittajia ja lukijoita eivätkä karsasta novelleja lainkaan.
Tieteiskirjallisuuspalkinto Atoroxia on jaettu jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Ehdolla ovat kaikki edellisenä vuonna ilmestyneet suomalaiset, spekulatiivista fiktiota edustavat novellit. Atorox-äänestystä varten kerätyt tilastot osoittavat, että vuonna 2024 Suomessa julkaistiin 150 uutta spefinovellia. Näitä ilmestyi kahdeksassa eri lehdessä sekä neljässätoista yhden tai useamman kirjoittajan novellikokoelmassa. Tämä luku ei edes sisällä sadan sanan mittaisia mininovelleja eli raapaleita.
Pitkäikäisen Portti-lehden novellikilpailuun lähetetään vuosittain sadasta kahteensataan tekstiä. Pelkästään aloitteleville kirjoittajille suunnatussa Nova-kirjoituskilpailussa novelleja on ehdolla joka vuosi saman verran. Lisäksi alan lehtien kirjoituskutsut poikivat yleensä kymmeniä novelleja per numero. ”Ainoa oikeasti aktiivinen novellisti” Marko Järvikallas on tuskin kirjoittanut montaa näistä. (Ja koska skeneämme syytetään aina satunnaisin väliajoin sisäsiittoisuudesta, on syytä lisätä, että viime vuonna lehdissä julkaistiin 47 novellia 44 eri henkilöltä. Iso sisäpiiri.)
Kekkosen novelleissa ihannoimat ”avarat ja syvät oivallukset” ovat aina olleet spekulatiivisen fiktion keskiössä – tai jopa sen lähtökohta. Genrekirjallisuuden vähättely onkin havaittu perusteettomaksi jo kauan sitten. Lajityypin moninaisuuden ja pitkien perinteiden sivuuttaminen välittää silti ajatusta spefin alempiarvoisuudesta. Tämä tuottaa yltiöpessimistisiä yleistyksiä, joista on haittaa kaikille – myös novellistiikalle.
Spekulatiivisen fiktion huomioiminen tällaisissa esseissä ei ainoastaan tutustuttaisi lukijoita uusiin novellisteihin. Se myös avaisi aloitteleville kirjoittajille novellimitan mahdollisuuksia. Suuri osa suomalaisen spefin kirjoittajista oppii lajin niksit lukemalla, arvostelemalla, kirjoittamalla ja toimittamalla novelleja. Muun muassa Risto Isomäki, Pasi Ilmari Jääskeläinen ja Johanna Sinisalo ovat aloittaneet uransa yllä listaamissani julkaisuissa ja kilpailuissa. Novellien rooli kirjallisen ilmaisun kehittymisessä on juuri niin merkittävä kuin Kekkonen esittää.
Onkin onni, että Suomessa on jo kauan kirjoitettu aktiivisesti novelleja. Ne vain selvästi jäävät pimentoon silloinkin, kun niitä lähdetään varta vasten puolustamaan. Novellistiikan tilaa pystyy parantamaan myös nostamalla esiin tekijöitä kirjallisuuden kentän joka laidalta.
Kuva: John Tenniel, 1858: “Fantastic Terrors”. Teoksessa The poetical works of Edgar Allan Poe.
…nimittäin helvettiteemainen novelliantologiamme Pahoittelut rikinkatkun johdosta: novelleja helvetistä (Osuuskumma, 2025) on kuoriutunut! Ja nyt sitä saa, niin verkkokaupasta kuin syksyn kirjallisista riennoista (Ropecon, kirjamessut, kirjafestarit…).
Reetta Vuokko-Syrjäsen kanssa toimittamani kirja syntyi hitaasti mutta ilman suurempia kipuja. Kirjoituskutsu lähetettiin alunperin loppuvuodesta 2022, ja ilmoille idea heitettiin vielä paljon tuota aiemmin. Voi huoletta sanoa, että “Rikinkatku” on painokoneesta putkahtaessaan jo yli kolmevuotias kuriton kakara.
Osuuskumma-kustannus julkaisi juuri englanninkielisen The Lion and the Lynx -antologian, joka sisältää käännöksiä suomalaisista spefinovelleista. Mukana on monipuolinen sakki kirjoittajia – minäkin!
The Fallen Folk on itse kääntämäni kauhunovelli, joka julkaistiin aikanaan nimellä Hävinnyt väki vuonna 2018 Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetin (Tutkan) antologiassa Genreblender. Tuon kirjan avausnovelliksi se päätyi voitettuaan Tutkan järjestämän genreblendaus-kirjoituskilpailun.
Antologia sai valitettavan vähän huomiota, ja Hävinneen väen ilmestyminen nyt muotoaan muuttaneena laajemmalle kieliyhteisölle on palkitsevaa. Julkaisen samaan syssyyn suomenkielisen version täällä.
En ole mennyt minnekään. Olen vain ollut poissa täältä.
Tutkimus- ja kirjallisuusprojektit ovat edenneet tasaista tahtia, ja tänä vuonna on luvassa paljon mukavaa raportoitavaa molempien tiimoilta. Siispä pyrin jälleen aktivoitumaan täällä sekä valikoiduissa someissa, joissa myös olen ollut pitkään virransäästötilassa. Ajattelin jatkaa ainakin satunnaista tiedottamista Mastodonissa sekä Facebookissa ja nyt myös Blueskyssä. Valitettavasti joutunen käyttämään taas jonkin verran myös sitä yhtä.
Uuden ja toivottavasti hieman paremman startin saa myös Elävät kummat -blogi, jossa kirjoitan jossain määrin vinosta kulmasta vinoista elokuvista. Tällä viikolla tyhjennän sinne arkistoa (joka on ajatonta).
Epätie: kauhutarinoita kotimaanmatkailusta (Nysalor, 2022) on uusi suomalainen antologia, jonka toimitin yhdessä Reetta Vuokko-Syrjäsen kanssa. Novellikokoelma ilmestyi 13.5.2022, ja se on tilattavissa muun muassa kustantajan verkkokaupasta.
Kokoan linkkejä ja tietohippusia kirjasta erilliselle sivulle – eksykääpä ehtiessänne tänne!
Seuraavanlaista on ilmestynyt sitten lokakuun lopun:
Tutkimus
- Vuoden 2020 Napakaira-lehdessä julkaistu esseeni Taistelukentältä kohti outoa yhteistyötä käsittelee raunioita, raunioiden representaatioita ja eritoten uusia, posthumanistisiksi luettavia tulkintoja nykyelokuvassa.
- Antroblogissa ilmestyi marraskuussa toistaiseksi yleisluontoisin ja -tajuisin, keskeiset pointit tutkimusaiheestani tiivistävä artikkeli Modernien maailmanloppukertomusten laaja kirjo.
- Uusimmassa Eloressa on kirja-arvosteluni vuonna 2020 julkaistusta, massiivisesta Routledge Handbook of Conspiracy Theories -kokoelmasta: Tuore kokoelma salaliittoteorioista tavoittelee kaikenkattavuutta ja tiedostaa rajansa.
Fiktio
- Joulukuussa ilmestyneessä verkkolehti Varjorikko 2/2020:ssa julkaistiin myyttisdokumentaristinen novellini Pyro-ornitologian haasteet. Kolmen näytöksen novelli elämästä, kuolemasta ja elämästä, myyttisistä maailmoista ja televisiotuotannon kiemuroista – tulilintubongareille, hyväsydämisille tutkimusmatkaajille, elonkehän kuolevaisille.
Päätoimittajan viimeinen henkäisy
- Toimin kolme vuotta Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien lehden Kosmoskynän päätoimittajana. Viimeinen lehteni, Kosmoskynä 2/2020, käsittelee tutkimusteni, ajatusteni ja fiktioni ydinaluetta, kaikkien kiinnostusteni risteyskohtaa: sitä mikä on kummaa, ja miten tämä tiivistyy ns. outouden aikana, kun tiedostamme vallitsen ekokatastrofin. Lehdessä käsittelin itse kahta aihetta: muutaman vuoden takaisen Annihilation-elokuvan epäsuhtaisuutta Jeff Vandermeerin Eteläraja-trilogiaan verrattuna, sekä sitä, miten (uus)kummaa fiktiota voisi tulkita myyttiseksi trickster-hahmoksi. Ainakin jälkimmäisen kirjoituksen julkaisen jonain päivänä verkossa, mahdollisesti tällä sivulla.
Spekulatiivisen fiktion saralla kuuluu seuraavaa: minä, Essi Mäkelä ja Reetta Vuokko-Syrjänen toimitimme elektronisessa muodossa julkaistun pienantologian nimeltä HALOO? “Mun netissä on jotain kummaa…” ja muita häiriöitä etäyhteyksissä, jonka Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry julkaisi (muoto EPUB) ja jota se myy verkkokaupassaan kolmella eurolla. Tulot käytetään kirjoittajien hyvinvointitapahtumaan joskus sitten, kun etäyhteydet eivät enää aiheuta näin merkittävästi pahoinvointia! Tukekaa!
Mukana 18 lyhyttä kertomusta etäyhteyksien ja virtuaaliympäristöjen vaaroista. Näistä kaksi on omiani: TELEAUTOSCOPIA kertoo verkkokokouksesta, jossa oma persoona jakautuu (jälleen?). JÄÄHYVÄISET VIRTUAALISELLE kuvaa maailmaa etäyhteysaikojen jälkeen: mutta onko mikään ennallaan? Alla lisätietoja ja Kaj Syrjäsen piirtämä äärimmäisen asiallinen kansi!