Luvassa on varsin tieteiskirjallinen kesä 2026. Tällöin materialisoituu kaksi kirjaa, joissa olen varsin keskeisessä roolissa: ne ovat kirjoitusopas Matkaopas mahdolliseen sekä neljän novellin antologia Menetettyjä maailmoja. Tarkempia tietoja alla!
Tag: spekulatiivinen fiktio Page 1 of 2
Olen kirjoittanut kuluneen reilun vuosikymmenen varrella lukuisia novelleja, joita ei ole julkaistu missään syystä toi toisesta. (Eräs syy on se, että moni on kirjoitettu Portti-lehden kirjoituskilpailuun, ja ne ovat nälkävuoden pituisia.) Laskutavasta riippuen näitä on hieman enemmän kuin toistaiseksi julkaistuja, eli reilu kaksikymmentä.
Lista niistä kaikista julkaisuista löytyy täältä.
On kuitenkin hyvä säilyttää varastossa murskattuja, unohdettuja ja hetkeään kärsivällisesti odottavia unelmia. Eräs positiivinen puoli tilanteessa on se, että aina löytyy julkaistavaa, kun tilanne koittaa (paitsi jos kyseessä on Portti-lehden kirjoituskilpailuun kirjoitettu novelli, joka on nälkävuoden pituinen).
Tämä on pienin muutoksin kommentti, jota tarjosin HS:n mielipidepalstalle. Samasta asiasta julkaistiin tänään Osuuskumman kirjailijoiden vastine. Asiaa ovat kommentoineet blogeissaan myös Saara Henriksson, Magdalena Hai ja Hanna Morre. Mutta maailmaan mahtuu vielä pari sanaa.
Helmi Kekkonen kirjoitti esseessään vaikuttavasti suhteestaan novelleihin. Tällaisia muistutuksia novellistiikan tärkeydestä pitäisi julkaista säännöllisesti. Kuten Kekkonen huomioi, novelleja on paitsi palkitsevaa lukea myös hyödyllistä kirjoittaa. Lyhyt mitta tarjoaa varsinkin opetteleville kirjoittajille tärkeitä haasteita ja mahdollisuuksia.
Valitettavasti Kekkonen maalaa suomalaisen novellistiikan nykytilasta todellisuutta kurjemman kuvan todetessaan, ettei juuri kukaan kirjoita, lue tai osta novelleja. Tämä väite herätti välittömästi ihmetystä suomalaisen spekulatiivisen fiktion, eli tieteis- ja fantasiakirjallisuuden, kentällä. Täällä novellimitta nimittäin elää ja voi hyvin. Spekulatiivisen fiktion ystävät ovat intohimoisia ja laatutietoisia kirjoittajia ja lukijoita eivätkä karsasta novelleja lainkaan.
Tieteiskirjallisuuspalkinto Atoroxia on jaettu jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Ehdolla ovat kaikki edellisenä vuonna ilmestyneet suomalaiset, spekulatiivista fiktiota edustavat novellit. Atorox-äänestystä varten kerätyt tilastot osoittavat, että vuonna 2024 Suomessa julkaistiin 150 uutta spefinovellia. Näitä ilmestyi kahdeksassa eri lehdessä sekä neljässätoista yhden tai useamman kirjoittajan novellikokoelmassa. Tämä luku ei edes sisällä sadan sanan mittaisia mininovelleja eli raapaleita.
Pitkäikäisen Portti-lehden novellikilpailuun lähetetään vuosittain sadasta kahteensataan tekstiä. Pelkästään aloitteleville kirjoittajille suunnatussa Nova-kirjoituskilpailussa novelleja on ehdolla joka vuosi saman verran. Lisäksi alan lehtien kirjoituskutsut poikivat yleensä kymmeniä novelleja per numero. ”Ainoa oikeasti aktiivinen novellisti” Marko Järvikallas on tuskin kirjoittanut montaa näistä. (Ja koska skeneämme syytetään aina satunnaisin väliajoin sisäsiittoisuudesta, on syytä lisätä, että viime vuonna lehdissä julkaistiin 47 novellia 44 eri henkilöltä. Iso sisäpiiri.)
Kekkosen novelleissa ihannoimat ”avarat ja syvät oivallukset” ovat aina olleet spekulatiivisen fiktion keskiössä – tai jopa sen lähtökohta. Genrekirjallisuuden vähättely onkin havaittu perusteettomaksi jo kauan sitten. Lajityypin moninaisuuden ja pitkien perinteiden sivuuttaminen välittää silti ajatusta spefin alempiarvoisuudesta. Tämä tuottaa yltiöpessimistisiä yleistyksiä, joista on haittaa kaikille – myös novellistiikalle.
Spekulatiivisen fiktion huomioiminen tällaisissa esseissä ei ainoastaan tutustuttaisi lukijoita uusiin novellisteihin. Se myös avaisi aloitteleville kirjoittajille novellimitan mahdollisuuksia. Suuri osa suomalaisen spefin kirjoittajista oppii lajin niksit lukemalla, arvostelemalla, kirjoittamalla ja toimittamalla novelleja. Muun muassa Risto Isomäki, Pasi Ilmari Jääskeläinen ja Johanna Sinisalo ovat aloittaneet uransa yllä listaamissani julkaisuissa ja kilpailuissa. Novellien rooli kirjallisen ilmaisun kehittymisessä on juuri niin merkittävä kuin Kekkonen esittää.
Onkin onni, että Suomessa on jo kauan kirjoitettu aktiivisesti novelleja. Ne vain selvästi jäävät pimentoon silloinkin, kun niitä lähdetään varta vasten puolustamaan. Novellistiikan tilaa pystyy parantamaan myös nostamalla esiin tekijöitä kirjallisuuden kentän joka laidalta.
Kuva: John Tenniel, 1858: “Fantastic Terrors”. Teoksessa The poetical works of Edgar Allan Poe.
…nimittäin helvettiteemainen novelliantologiamme Pahoittelut rikinkatkun johdosta: novelleja helvetistä (Osuuskumma, 2025) on kuoriutunut! Ja nyt sitä saa, niin verkkokaupasta kuin syksyn kirjallisista riennoista (Ropecon, kirjamessut, kirjafestarit…).
Reetta Vuokko-Syrjäsen kanssa toimittamani kirja syntyi hitaasti mutta ilman suurempia kipuja. Kirjoituskutsu lähetettiin alunperin loppuvuodesta 2022, ja ilmoille idea heitettiin vielä paljon tuota aiemmin. Voi huoletta sanoa, että “Rikinkatku” on painokoneesta putkahtaessaan jo yli kolmevuotias kuriton kakara.
Osuuskumma-kustannus julkaisi juuri englanninkielisen The Lion and the Lynx -antologian, joka sisältää käännöksiä suomalaisista spefinovelleista. Mukana on monipuolinen sakki kirjoittajia – minäkin!
The Fallen Folk on itse kääntämäni kauhunovelli, joka julkaistiin aikanaan nimellä Hävinnyt väki vuonna 2018 Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetin (Tutkan) antologiassa Genreblender. Tuon kirjan avausnovelliksi se päätyi voitettuaan Tutkan järjestämän genreblendaus-kirjoituskilpailun.
Antologia sai valitettavan vähän huomiota, ja Hävinneen väen ilmestyminen nyt muotoaan muuttaneena laajemmalle kieliyhteisölle on palkitsevaa. Julkaisen samaan syssyyn suomenkielisen version täällä.
Artikkeli on julkaistu alunperin Kosmoskynä-lehden numerossa 2/2020. Kyse on enemmän elämän- ja taiteenvisiostani kuin tutkimuksestani.
Tässä lehdessä monet sanovat sanansa kummasta, jota pidetään nykyään enemmän tai vähemmän yhtenä spekulatiivisen fiktion lajityypeistä. Lajityyppiä määrittää ainakin se, minkä Kaisa Kortekallio tiivistää kumman ”omalaatuiseksi suhteeksi toteen ja todelliseen”. Siksi kumma vaivaa tavalla, joka on sukua kauhun aiheuttamille häiriintymisille. Mutta kauhu on usein yllättävän konservatiivista – miettikääpä vain, miksi juuri ydinperheiden kodeissa alkaa niin usein kummitella! Filosofi Noël Carrollin mukaan tyypillisessä kauhukertomuksessa hirviö ilmestyy häiritsemään arkista vain osoittaakseen arkisen arvon, ja hirviön kukistamisen jälkeen palataan huojentavasti normaaliin. Carrollin mielestä hirviö on siksi usein vallitsevan järjestyksen agentti.
Minun lähtökohtani on, että kumma, jos jokin, voi vapauttaa hirviön vastuistaan järjestystä kohtaan. Kun kumma ei ole enää vain yksittäinen kokemus, ohikiitävä tapahtuma tai yhteen hahmoon tai olioon ruumiillistuva piirre vaan koko tarinan ja tarinamaailman hallitseva ominaisuus, silloin hirviön ilmestyminen ei muuta oikein mitään. Hirviö saa olla vapaasti ja tasa-arvoisesti oma hirvittävyytensä – osa maailmaa, jossa mikä tahansa voi paljastua yhtä häiritseväksi. Ei arkea eikä paluuta normaaliin, koska kumma on normaali! Kiintopiste vaihtaa toistuvasti paikkaa, ja ainoa vallitseva järjestelmä on arvaamattomuus.
Noin äärimmäinen skenaario harvoin toteutuu kummafiktiossakaan. Spekulatiivisen anarkian hengessä ja oman alani eli myyttitutkimuksen työkaluja väärinkäyttäen hahmottelen silti vertauskuvan, joka toimii pohjustuksena lehdelle: minusta kumma työskentelee ennen kaikkea kaaoksen agenttina. Se on trickster eli kujeilijahahmo. Se haastaa rajoja, muuttaa muotoaan ja löytää tiensä mihin tilanteeseen tahansa – se saattaa iskeä silmää realistisessakin fiktiossa!
Eikä siitä voi edes puhua muuttumatta itsekin vähän… oudoksi.
Töttöröö: Osuuskumma julkaisee 1.10.2024 myyttipunkahtavan esikoisromaanini Kuolleita kukkia Miasmalasta! Varautukaa pahimpaan.
Päivitän tietoja kirjasta tälle sivulle sitä mukaa, kun niitä kertyy.
En ole mennyt minnekään. Olen vain ollut poissa täältä.
Tutkimus- ja kirjallisuusprojektit ovat edenneet tasaista tahtia, ja tänä vuonna on luvassa paljon mukavaa raportoitavaa molempien tiimoilta. Siispä pyrin jälleen aktivoitumaan täällä sekä valikoiduissa someissa, joissa myös olen ollut pitkään virransäästötilassa. Ajattelin jatkaa ainakin satunnaista tiedottamista Mastodonissa sekä Facebookissa ja nyt myös Blueskyssä. Valitettavasti joutunen käyttämään taas jonkin verran myös sitä yhtä.
Uuden ja toivottavasti hieman paremman startin saa myös Elävät kummat -blogi, jossa kirjoitan jossain määrin vinosta kulmasta vinoista elokuvista. Tällä viikolla tyhjennän sinne arkistoa (joka on ajatonta).
Aika koota vuoden 2021 tapahtumat ja oleelliset julkaisut yhdelle sivulle!
Tutkimus
- Tulin haastatelluksi vuoden mittaan useampaankin lehteen:
- Karjalaisen ilahduttavan monipuolinen maailmanloppuartikkeli on valitettavasti vain tilaajille.
- Tampereen ylioppilaslehti Visiirin salaliittoteoria-artikkeli sen sijaan on avoin kaikille, kuten myös…
- …Ytimessä ilmestynyt “Lohduttavat myytit” -kirjoitus.
- Vita nuovassa puolestaan juttelin Jaakko Anttilan kanssa maailmanlopusta ja sen suhteesta fiktioon.
- Ja tähän YLEn artikkeliin kerroin näkemyksiäni Matrixin perinnöstä uuden osan ilmestymisen alla.
- Vierailin Johanna Vehkoon salaliittoteemaisen Valheenpaljastaja-podcastin toisessa jaksossa, joka käsitteli nimenomaan suomalaisia salaliittoteorioita.
- Kirjoitin Skeptikko-lehden numeroon 2/2021 artikkelin QAnonista ja sen eri puolista (ei luettavissa verkossa). Tämä toiminee pohjana huomattavasti laajemmalle QAnon-aiheiselle kirjoitukselle, jota pyrin edistämään tänä vuonna.
- Kirjoitin Antroblogiin artikkelin internetin yhteisöllisesti kauhukerronnasta, ns. creepypastasta.
- Vertaisarvioitu artikkelini Salaliittomyytin synkkä maailma: Pinnan ja syvätason vuorovaikutuksesta siirtyi open accessiksi, joten täältä sen nyt sitten saa. (“Pääsy asiakirjaan” sivun oikeassa reunassa.)
- Helsingin yliopisto listasi salaliittoteorioiden tutkijoita, joten olenhan siellä minäkin.
- Blogiin lisäsin lähinnä kirja-arvion Pohjoismaisia salaliittoteorioita käsittelevästä julkaisusta “Conspiracy Theories and the Nordic Countries” (2020).
Kaunokirjallisuus
Uusia julkaisuja ei tullut, vaikka vuoden mittaan muutamat kaunokirjalliset projektit ovat kyllä eläneet railakasta elämää – suurin uutinen tällä saralla oli se, että liityin toukokuussa Osuuskumma-kustannuksen riveihin. Täten minua saattaa nähdä jatkossakin Osuuskumman tiskin takana esimerkiksi Kirjamessujen aikaan, ja muutenkin taustapiruilen joissakin Osuuskumman tulevissa julkaisuissa. Seuratkaa kustantamoa vaikka FB:ssä!
Ja vielä valikoitu annos kulttuurikritiikkiä!
- Arvio “Ei aivan ihmisiä” -tekoälyantologiasta Kosmoskynä-verkkolehdessä.
- Elokuvaesittely myyttissurreaalista Son of the White Maresta (1981) Napakaira-lehdessä. (Siitä on myös tämän artikkelin kuvituskuva.)
Lisäksi vuosi täyttyi viimeistelyä ja julkaisua odottavista tieteellisistä artikkeleista, konferenssiesiintymisistä (muutama jopa fyysisesti läsnäollen) ja suurista suunnitelmista. Sekä ihmisistä, kirjoista ja kovin monista elokuvista. Uskoni normaalin paluuseen ei ole järin suuri, mutta oma normaalini taitaa jatkua samansuuntaisena kulkutaudin kolmantena vuonna.
Seuraavanlaista on ilmestynyt sitten lokakuun lopun:
Tutkimus
- Vuoden 2020 Napakaira-lehdessä julkaistu esseeni Taistelukentältä kohti outoa yhteistyötä käsittelee raunioita, raunioiden representaatioita ja eritoten uusia, posthumanistisiksi luettavia tulkintoja nykyelokuvassa.
- Antroblogissa ilmestyi marraskuussa toistaiseksi yleisluontoisin ja -tajuisin, keskeiset pointit tutkimusaiheestani tiivistävä artikkeli Modernien maailmanloppukertomusten laaja kirjo.
- Uusimmassa Eloressa on kirja-arvosteluni vuonna 2020 julkaistusta, massiivisesta Routledge Handbook of Conspiracy Theories -kokoelmasta: Tuore kokoelma salaliittoteorioista tavoittelee kaikenkattavuutta ja tiedostaa rajansa.
Fiktio
- Joulukuussa ilmestyneessä verkkolehti Varjorikko 2/2020:ssa julkaistiin myyttisdokumentaristinen novellini Pyro-ornitologian haasteet. Kolmen näytöksen novelli elämästä, kuolemasta ja elämästä, myyttisistä maailmoista ja televisiotuotannon kiemuroista – tulilintubongareille, hyväsydämisille tutkimusmatkaajille, elonkehän kuolevaisille.
Päätoimittajan viimeinen henkäisy
- Toimin kolme vuotta Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien lehden Kosmoskynän päätoimittajana. Viimeinen lehteni, Kosmoskynä 2/2020, käsittelee tutkimusteni, ajatusteni ja fiktioni ydinaluetta, kaikkien kiinnostusteni risteyskohtaa: sitä mikä on kummaa, ja miten tämä tiivistyy ns. outouden aikana, kun tiedostamme vallitsen ekokatastrofin. Lehdessä käsittelin itse kahta aihetta: muutaman vuoden takaisen Annihilation-elokuvan epäsuhtaisuutta Jeff Vandermeerin Eteläraja-trilogiaan verrattuna, sekä sitä, miten (uus)kummaa fiktiota voisi tulkita myyttiseksi trickster-hahmoksi. Ainakin jälkimmäisen kirjoituksen julkaisen jonain päivänä verkossa, mahdollisesti tällä sivulla.