Kulttuurin kääntöpuolella

Tag: maailmanhallintamyytti

Uushenkisen salaliittomyytin rakentumisesta

Kirjoitus perustuu Teologian ja uskonnontutkimuksen päivillä syyskuussa 2020 pitämääni esitelmään. Alku ja loppu on kuitenkin kirjoitettu (paljon) pidemmiksi ja hindumyyttien appropriaation osaa lyhennetty huomattavasti. Oleelliset lähteet lopussa.

 

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, lähestyn niin kutsuttuja salaliittoteorioita myyttisinä kertomuksina, mikä tarkoittaa sitä, että niissä kuvitteelliset, kokemukselliset, historialliset, tieteelliset ja populaarikulttuurista ammentavat osat yhdistyvät kokonaiseksi maailmankatsomukseksi. Enemmän tai vähemmän löyhä yhteisö jakaa tämän monitasoisen maailmankatsomuksen, mutta sitä sanallistavat kertomukset ovat aina hieman erilaisia – rajoiltaan häilyviä, ajan mukana muuttuvia, kulttuurisia vaikutteita kaikkialta ottavia. Tämä johtaa myös yhteisöjen hajaannukseen esimerkiksi uskonnollisten vakaumusten perusteella. Yleensä näitä kertomuksia ovat tuottaneet (osana pitkäikäistä salaliittokulttuuria) tunnetut salaliittoaktivistit, mutta niitä kannattavat ja vahvistavat jatkuvasti myös monet passiivisemmat jäsenet, joita voisi kutsua perinteenkannattajiksi.

”Salaliittoteoriat” (termin kritiikistä täällä) ovat kertomuksia, jotka selittävän alun, vaikuttavan lopun ja niiden väliin sijoittuvan relevantin muutoksen avulla välittävät eteenpäin syvällisiä merkityksiä. Nämä merkitykset käsittelevät muun muassa ihmisen ja maailman välistä suhdetta, yhteiskunnan järjestäytymistä, pahuuden ongelmaa sekä historian syitä ja seurauksia. Ne ovat tyypillisiä myyttiaihioita.

Salaliittokulttuurissa eri osapuolten ajatukset ja kertomukset ovat vahvasti toisiinsa sidottuja mutta hieman paradoksaalisesti myös epävakaassa suhteessa: tämä perustuu pitkälti siihen, että vaikka aktivistien ja yhteisöjen näkemykset voivatkin erota yksityiskohtien tasolla toisistaan, monet lähtöoletukset ”ylemmällä tasolla” yhdistävät kaikkia. Lisäksi salaliittomyytit imevät lähes rajatta vaikutteita sekä toisistaan että ajatusmaailman ulkopuolelta. Mikä tahansa käyttökelpoinen otetaan käyttöön. Claude Lévi-Straussin käsite bricolage kuvaa kertomusten syntyä hyvin, tosin nyky-yhteiskunnassa tällainen yhtenäisen maailmankuvan rakennus ei vaadi enää yhtä konkreettisia rakennuspalikoita välittömästä lähiympäristöstä.

Joka tapauksessa salaliittomyyteistä on syytä ymmärtää rajojen häilyvyys, tietynlainen väliaikaisuus (yksityiskohtien on mahdollista muuttua tilanteen eläessä, ja tilanne on käynnissä aina) sekä eri osien uusiokäytön välttämättömyys. Kertomusten jaottelu kategorioihin on hankalaa. Uushenkisyyden tematiikka muodostaa kuitenkin yhden melko selkeän kokonaisuuden.

Kirjoittaja keskellä puheen ja myyttien myrskyä

Edellinen kirjoitus keskittyi argumentoimaan käsitettä “salaliittoteoria” vastaan ja propagoimaan vaihtoehtona termiä maailmanhallintamyytti. Maailmanhallintamyytin (jatkossa silloin tällöin MHM) pohjana on erityisesti kaksi ajatusta: 1) 1900-luvun aikana kokonaiseksi maailmankatsomukseksi laajentunut “epäluuloisuus” näkee todellisuutemme “moottorina” kiistanalaisten salaliittojen sijaan sen, että maailma, sanan monissa merkityksissä, on alistettu täydellisesti yhden voiman hallintaan mutta lisäten yhtälöön että tätä voimaa voi myös vastustaa tiedostamalla sen olemassaolon. 2) Kertomukset, joissa tämä käsitys sanallistetaan, vertautuvat hyvin pitkälti myytteihin modernissa (tai myöhäismodernissa) muodossa.

Kun sanon myytti, en tarkoita Mythbustersin tai nykypäivän populaaritietokirjallisuuden tapaan “virheellistä käsitystä” asiasta x, vaan jotakin paljon mutkikkaampaa – kulttuurien perustavanlaatuisia, enemmän tai vähemmän kuvitteellisia mutta aina vaikuttavia kertomuksia, jotka ovat ilmenneet monissa muodoissa inhimillisten vuosituhansien aikana. Ehkä ensimmäiset sellaiset piirrettiin Lascaux’n kallioon jo syvämuistimme alussa – taltioitiin Egyptin faaraoiden ikuiseksi kunniaksi hieroglyfeihin – tehtiin väliaikaisesti todeksi Eleusiin mysteereissä – muotoiltiin Mesoamerikan savesta ruukuiksi ja patsaiksi – laulettiin Lönnrotin kuuleviin korviin ja kuljetettiin monenlaisten rajojen yli orastavan valtion rakennusaineeksi – animoitiin tuottamaan varallisuutta Disney-yhtiölle ja vivahteikkaita unia monille moderniteetin lapsille… lista voisi jatkua.

Myytin luonne on yksi kirjoitusten sarjan jatkuvista teemoista. Mutta tällä kertaa osoitan vain (poikkeuksellisen selkeästi) oman sijaintini suhteessa itselleni keskeisimpään modernin myyttisyyden ilmentymään: siis ns. “salaliittoihin”.

Salaliitoista ja teorioista, myyteistä ja hallitusta maailmasta

Tällaiset projektit huutavat syntyessään käsitteiden määrittelyä, silloinkin, kun tiukka akateemisuus ei aseta omia vaatimuksiaan kirjoittamiselle. Kuulostaa tylsältä, tiedän. Mutta termin salaliittoteoria perkaaminen on esterata, jota ei voi kiertää, jos haluaa sanoa asiasta yhtään mitään järkevää jatkossakaan.

Tuon aina tilaisuuden tullen esiin sitä, etten pidä yhdyssanan kummastakaan puoliskosta (kyllä, tiedän että siinä on kolme sanaa, mutta käsite on kuitenkin muodostettu aikanaan kahdesta osasta). Tämä kirjoitus selittää, miksi näin on, ja pohjustaa projektini edetessä tutuksi tulevaa vaihtoehtoa kömpelölle nykykäsitteelle. En tiedä, onko omalla termilläni minkäänlaisia mahdollisuuksia vakiintua, koska se vaatii sanaparin molempien puolten korvaamista, mutta ainakin itse voin olla tyytyväinen sen suomiin laajennuksiin. Ehkä joku muukin on.

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén