Myyttejä, kummaa, maailmanlopun tunnelmia

Category: fiktiosta

Novellivuosi 2025

Olen kirjoittanut kuluneen reilun vuosikymmenen varrella lukuisia novelleja, joita ei ole julkaistu missään syystä toi toisesta. (Eräs syy on se, että moni on kirjoitettu Portti-lehden kirjoituskilpailuun, ja ne ovat nälkävuoden pituisia.) Laskutavasta riippuen näitä on hieman enemmän kuin toistaiseksi julkaistuja, eli reilu kaksikymmentä.

Lista niistä kaikista julkaisuista löytyy täältä.

On kuitenkin hyvä säilyttää varastossa murskattuja, unohdettuja ja hetkeään kärsivällisesti odottavia unelmia. Eräs positiivinen puoli tilanteessa on se, että aina löytyy julkaistavaa, kun tilanne koittaa (paitsi jos kyseessä on Portti-lehden kirjoituskilpailuun kirjoitettu novelli, joka on nälkävuoden pituinen).


Vuonna 2025 minulta ilmestyi neljä novellia plus käännös. Kaksi näistä on kirjoitettu alunperin aikavälillä 2016–2018. Nämä vanhukset ilmestyivät nyt suomalaisissa verkkolehdissä, ja ne ovat vapaasti luettavissa:

  • Muodonmuutos I-15:n varrella julkaistiin Usva-lehdessä lokakuussa
    • Omakohtainen kuvani Yhdysvalloista – sen teistä ja hotelleista ja outouden läpäisemästä kulttuurista. Ufoja, kultteja, mystisiä kulkureita, kryptozoologiaa ja todellisuudentajun herpaantumista loputtomassa mediavirrassa.
  • Ahjonkertomuksia julkaistiin Varjorikko-lehdessä joulukuussa
    • Epätyypillinen teos suhteessa muuhun tuotantooni: lempeä, maanläheinen ja suoraviivainen fantasia, jossa on feministinen alavire ja nuortenkirjamainen tarina. Ei riko genrerajoja vaikka sisältääkin fantasiagenren kommentaaria.

Lisäksi yksi novelleista pärjäsi Portti-lehden kirjoituskilpailussa 2023, ja se saapui syksyllä kuin varas hiton pimeänä yönä:

  • Abrenuntiaatiokurssi edistyneille löytyy Portin numerosta 3/2025
    • William Peter Blattyn ja William Friedkinin Manaajan (ja Manaaja II:n) inspiroima kertomus. Uskon kanssa kipuilevan mutta pohjimmiltaan hyvän noviisipapin sijaan keskiössä on ylimielinen ja korruptoitunut veteraani. Seuraa kauhea sotku, tietenkin.

Neljäs novellini, joka valmistui vuonna 2024, on osa novelliantologiaa jonka myös toimitin. Tämän saatte ostaa tai lainata kirjastosta, jos mielitte lukea:

Bonuksena – viides vuonna 2025 ilmestynyt novellini on itse englanniksi kääntämäni eikä siis varsinaisesti uusi.

Saattaa olla, että tänä vuonna novellihana pysyy kiinni toisenlaisten kirjallisten ja tutkimuksellisten projektien täyttäessä eetteriä. Mutta mm. yllä mainittujen novellien lukeminen ja vaikkapa äänestäminen Atorox-palkintoehdokkaiksi on aivan mahdollista myös näin Härran Wuonna 2026.

Kuva: Richard Tennant Cooper, n. 1912: “Effects of chloroform…”

Ainoa oikeasti aktiivinen novelliskene

Tämä on pienin muutoksin kommentti, jota tarjosin HS:n mielipidepalstalle. Samasta asiasta julkaistiin tänään Osuuskumman kirjailijoiden vastine. Asiaa ovat kommentoineet blogeissaan myös Saara Henriksson, Magdalena Hai ja Hanna Morre. Mutta maailmaan mahtuu vielä pari sanaa.

Helmi Kekkonen kirjoitti esseessään vaikuttavasti suhteestaan novelleihin. Tällaisia muistutuksia novellistiikan tärkeydestä pitäisi julkaista säännöllisesti. Kuten Kekkonen huomioi, novelleja on paitsi palkitsevaa lukea myös hyödyllistä kirjoittaa. Lyhyt mitta tarjoaa varsinkin opetteleville kirjoittajille tärkeitä haasteita ja mahdollisuuksia.

Valitettavasti Kekkonen maalaa suomalaisen novellistiikan nykytilasta todellisuutta kurjemman kuvan todetessaan, ettei juuri kukaan kirjoita, lue tai osta novelleja. Tämä väite herätti välittömästi ihmetystä suomalaisen spekulatiivisen fiktion, eli tieteis- ja fantasiakirjallisuuden, kentällä. Täällä novellimitta nimittäin elää ja voi hyvin. Spekulatiivisen fiktion ystävät ovat intohimoisia ja laatutietoisia kirjoittajia ja lukijoita eivätkä karsasta novelleja lainkaan.

Tieteiskirjallisuuspalkinto Atoroxia on jaettu jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Ehdolla ovat kaikki edellisenä vuonna ilmestyneet suomalaiset, spekulatiivista fiktiota edustavat novellit. Atorox-äänestystä varten kerätyt tilastot osoittavat, että vuonna 2024 Suomessa julkaistiin 150 uutta spefinovellia. Näitä ilmestyi kahdeksassa eri lehdessä sekä neljässätoista yhden tai useamman kirjoittajan novellikokoelmassa. Tämä luku ei edes sisällä sadan sanan mittaisia mininovelleja eli raapaleita.

Pitkäikäisen Portti-lehden novellikilpailuun lähetetään vuosittain sadasta kahteensataan tekstiä. Pelkästään aloitteleville kirjoittajille suunnatussa Nova-kirjoituskilpailussa novelleja on ehdolla joka vuosi saman verran. Lisäksi alan lehtien kirjoituskutsut poikivat yleensä kymmeniä novelleja per numero. ”Ainoa oikeasti aktiivinen novellisti” Marko Järvikallas on tuskin kirjoittanut montaa näistä. (Ja koska skeneämme syytetään aina satunnaisin väliajoin sisäsiittoisuudesta, on syytä lisätä, että viime vuonna lehdissä julkaistiin 47 novellia 44 eri henkilöltä. Iso sisäpiiri.)

Kekkosen novelleissa ihannoimat ”avarat ja syvät oivallukset” ovat aina olleet spekulatiivisen fiktion keskiössä – tai jopa sen lähtökohta. Genrekirjallisuuden vähättely onkin havaittu perusteettomaksi jo kauan sitten. Lajityypin moninaisuuden ja pitkien perinteiden sivuuttaminen välittää silti ajatusta spefin alempiarvoisuudesta. Tämä tuottaa yltiöpessimistisiä yleistyksiä, joista on haittaa kaikille – myös novellistiikalle.

Spekulatiivisen fiktion huomioiminen tällaisissa esseissä ei ainoastaan tutustuttaisi lukijoita uusiin novellisteihin. Se myös avaisi aloitteleville kirjoittajille novellimitan mahdollisuuksia. Suuri osa suomalaisen spefin kirjoittajista oppii lajin niksit lukemalla, arvostelemalla, kirjoittamalla ja toimittamalla novelleja. Muun muassa Risto Isomäki, Pasi Ilmari Jääskeläinen ja Johanna Sinisalo ovat aloittaneet uransa yllä listaamissani julkaisuissa ja kilpailuissa. Novellien rooli kirjallisen ilmaisun kehittymisessä on juuri niin merkittävä kuin Kekkonen esittää.

Onkin onni, että Suomessa on jo kauan kirjoitettu aktiivisesti novelleja. Ne vain selvästi jäävät pimentoon silloinkin, kun niitä lähdetään varta vasten puolustamaan. Novellistiikan tilaa pystyy parantamaan myös nostamalla esiin tekijöitä kirjallisuuden kentän joka laidalta.

Kuva: John Tenniel, 1858: “Fantastic Terrors”. Teoksessa The poetical works of Edgar Allan Poe.

Pahoittelen, mutta nyt on rikinkatkua ilmassa

…nimittäin helvettiteemainen novelliantologiamme Pahoittelut rikinkatkun johdosta: novelleja helvetistä (Osuuskumma, 2025) on kuoriutunut! Ja nyt sitä saa, niin verkkokaupasta kuin syksyn kirjallisista riennoista (Ropecon, kirjamessut, kirjafestarit…).

Reetta Vuokko-Syrjäsen kanssa toimittamani kirja syntyi hitaasti mutta ilman suurempia kipuja. Kirjoituskutsu lähetettiin alunperin loppuvuodesta 2022, ja ilmoille idea heitettiin vielä paljon tuota aiemmin. Voi huoletta sanoa, että “Rikinkatku” on painokoneesta putkahtaessaan jo yli kolmevuotias kuriton kakara.

Alusta saakka oli selvää, että lähestymistapamme aiheeseen ei saa olla liian vakava tai kauhistuttava. Maailma on jo täynnä kamalia tosihelvettejä – fiktiiviset olkoot koomisempia. Pahoittelut rikinkatkun johdosta ei kuitenkaan ole varsinaisesti huumoriantologia. Periaatteemme on läpi projektin ollut karnevalismi. Tahdomme leikkiä ja osoitella, olla yhtä aikaa ällöttäviä ja yhteiskuntakriittisiä. Ja vähän heilutella suolenpätkiä.

Pyysimme kirjoittajilta erityisesti yhtä asiaa: ettei tuo rakas hiilikellari olisi yksiselitteinen vertauskuva jollekin ikävälle ilmiölle tai paikalle, jossa kirjoittaja itse ei viihdy. Emme kaivanneet tarinoita siitä, kuinka helvettiin joutuminen on yhtä kuin hammaslääkärin tuoliin istahtaminen.

Osuuskummalaiset tarttuivat haasteeseen ja läpäisivät sen. Skaala on monipuolinen (siitäkin huolimatta, että käytännössä jokainen tahtoi ujuttaa yhden tai useamman “voi helvetti” -sanaleikin novelliinsa): on puutteessa eläviä keski-ikäisiä naisia, yritysauditointeja, huvipuistoja, reality-tv:tä ja eksistentialistista tuskaa Korsossa. Useissa näistä tilanteista on toki itsessäänkin helvetillisiä aspekteja. Riepottelun tarkoitus on silti katsoa maailmaa äkkiväärästi, helvettisuotimen läpi. Antologiassa saatetaan sanoa jotain esimerkiksi siitä, kuinka vaikeaa on olla aloitteleva taiteilija ja mihin liiallinen yritys kontrolloida läheisiä johtaa.

Oma novellini on nimeltään Irtiotto, ja se asettuu oikeastaan samaan “humoristisia matkoja tuonpuoleiseen” -teemaan kuin Kuolleita kukkia Miasmalasta. Tällä kertaa matka on ymmärrettävä kuitenkin huomattavasti kirjaimellisemmin turismiksi, eikä keskiössä oleva suomalaisperhe hamua muuta kuin virkistävää lomaa. Mutta mitä keskiluokkaistuvassa, “kivassa kesäkaupungissa” on tapahtunut massojen aloitettua interdimensionaaliset reissut?

Tässä kappaleessa voisi löpistä kaikenlaista turismikriittistä lähtien kuumenevasta ilmastosta ja Airbnb:n vaikutuksesta kaupunkeihin, mutta novelliin vaikutti silti eniten rakkauteni matkustamista kohtaan. Turistien nälviminen on enemmän tai vähemmän myös itseni nälvimistä. Matkustus on uskomaton tapa irroittautua tutuista ajatuskehistä, kohdata unohtumattomia tilanteita ja löytää itsestään uusia puolia, mutta välillä… no, välillä tuttujen ajatuskehien vetovoima on liian vahva, kohdatuista tilanteista tulee turhankin unohtumattomia ja omat uudet puolet paljastuvatkin vanhoiksi.

Irtiotto kertoo tuttuuden ja vierauden törmäyksestä, lomailun stressaavuudesta, kiusaa tekevistä olosuhteista sekä siitä, kuinka gentrifikaatio pilaa kaikki asialliset paikat.

Kirjan perustiedot:

Virallinen ilmestymispäivä: 21.7.2025
ISBN: 978-952-7382-66-0
e-ISBN: 978-952-7382-67-7
Sivumäärä: 275
Kansikuva: Jyrki Pitkä

Kirjoittajat:

Edith Arkko
Frida Burns
Maiju Ihalainen
Jussi Katajala
Anne Leinonen
O. E. Lönnberg
Mia Myllymäki
Maija Nyström
Mikko Rauhala
Solina Riekkola
Toni Saarinen
Reetta Vuokko-Syrjänen

 

Kuvituskuvassa John Martinin Satan Presiding at the Infernal Council (1823–1827) hienovaraisin muunnelmin.

Jatkosotakauhua suomeksi ja englanniksi: Hävinnyt väki, The Fallen Folk

Osuuskumma-kustannus julkaisi juuri englanninkielisen The Lion and the Lynx -antologian, joka sisältää käännöksiä suomalaisista spefinovelleista. Mukana on monipuolinen sakki kirjoittajia – minäkin!

The Fallen Folk on itse kääntämäni kauhunovelli, joka julkaistiin aikanaan nimellä Hävinnyt väki vuonna 2018 Turun yliopiston tieteiskulttuurikabinetin (Tutkan) antologiassa Genreblender. Tuon kirjan avausnovelliksi se päätyi voitettuaan Tutkan järjestämän genreblendaus-kirjoituskilpailun.

Antologia sai valitettavan vähän huomiota, ja Hävinneen väen ilmestyminen nyt muotoaan muuttaneena laajemmalle kieliyhteisölle on palkitsevaa. Julkaisen samaan syssyyn suomenkielisen version täällä.

Kuolleita kukkia Miasmalasta – lokakuussa 2024!

Töttöröö: Osuuskumma julkaisee 1.10.2024 myyttipunkahtavan esikoisromaanini Kuolleita kukkia Miasmalasta! Varautukaa pahimpaan.

Päivitän tietoja kirjasta tälle sivulle sitä mukaa, kun niitä kertyy.

…elämää, taas

En ole mennyt minnekään. Olen vain ollut poissa täältä.

Tutkimus- ja kirjallisuusprojektit ovat edenneet tasaista tahtia, ja tänä vuonna on luvassa paljon mukavaa raportoitavaa molempien tiimoilta. Siispä pyrin jälleen aktivoitumaan täällä sekä valikoiduissa someissa, joissa myös olen ollut pitkään virransäästötilassa. Ajattelin jatkaa ainakin satunnaista tiedottamista Mastodonissa sekä Facebookissa ja nyt myös Blueskyssä. Valitettavasti joutunen käyttämään taas jonkin verran myös sitä yhtä.

Uuden ja toivottavasti hieman paremman startin saa myös Elävät kummat -blogi, jossa kirjoitan jossain määrin vinosta kulmasta vinoista elokuvista. Tällä viikolla tyhjennän sinne arkistoa (joka on ajatonta).

Toisena kulkutautivuonna tapahtunutta

Aika koota vuoden 2021 tapahtumat ja oleelliset julkaisut yhdelle sivulle!

Tutkimus

  • Tulin haastatelluksi vuoden mittaan useampaankin lehteen:
    • Karjalaisen ilahduttavan monipuolinen maailmanloppuartikkeli on valitettavasti vain tilaajille.
    • Tampereen ylioppilaslehti Visiirin salaliittoteoria-artikkeli sen sijaan on avoin kaikille, kuten myös…
    • …Ytimessä ilmestynyt “Lohduttavat myytit” -kirjoitus.
    • Vita nuovassa puolestaan juttelin Jaakko Anttilan kanssa maailmanlopusta ja sen suhteesta fiktioon.
    • Ja tähän YLEn artikkeliin kerroin näkemyksiäni Matrixin perinnöstä uuden osan ilmestymisen alla.
  • Vierailin Johanna Vehkoon salaliittoteemaisen Valheenpaljastaja-podcastin toisessa jaksossa, joka käsitteli nimenomaan suomalaisia salaliittoteorioita.
  • Kirjoitin Skeptikko-lehden numeroon 2/2021 artikkelin QAnonista ja sen eri puolista (ei luettavissa verkossa). Tämä toiminee pohjana huomattavasti laajemmalle QAnon-aiheiselle kirjoitukselle, jota pyrin edistämään tänä vuonna.
  • Kirjoitin Antroblogiin artikkelin internetin yhteisöllisesti kauhukerronnasta, ns. creepypastasta.
  • Vertaisarvioitu artikkelini Salaliittomyytin synkkä maailma: Pinnan ja syvätason vuorovaikutuksesta siirtyi open accessiksi, joten täältä sen nyt sitten saa. (“Pääsy asiakirjaan” sivun oikeassa reunassa.)
  • Helsingin yliopisto listasi salaliittoteorioiden tutkijoita, joten olenhan siellä minäkin.
  • Blogiin lisäsin lähinnä kirja-arvion Pohjoismaisia salaliittoteorioita käsittelevästä julkaisusta “Conspiracy Theories and the Nordic Countries” (2020).

Kaunokirjallisuus

Uusia julkaisuja ei tullut, vaikka vuoden mittaan muutamat kaunokirjalliset projektit ovat kyllä eläneet railakasta elämää – suurin uutinen tällä saralla oli se, että liityin toukokuussa Osuuskumma-kustannuksen riveihin. Täten minua saattaa nähdä jatkossakin Osuuskumman tiskin takana esimerkiksi Kirjamessujen aikaan, ja muutenkin taustapiruilen joissakin Osuuskumman tulevissa julkaisuissa. Seuratkaa kustantamoa vaikka FB:ssä!

Ja vielä valikoitu annos kulttuurikritiikkiä!

Lisäksi vuosi täyttyi viimeistelyä ja julkaisua odottavista tieteellisistä artikkeleista, konferenssiesiintymisistä (muutama jopa fyysisesti läsnäollen) ja suurista suunnitelmista. Sekä ihmisistä, kirjoista ja kovin monista elokuvista. Uskoni normaalin paluuseen ei ole järin suuri, mutta oma normaalini taitaa jatkua samansuuntaisena kulkutaudin kolmantena vuonna.

Alkuvuoden 2021 hermeettinen koontipäivitys

Seuraavanlaista on ilmestynyt sitten lokakuun lopun:

Tutkimus

Fiktio

  • Joulukuussa ilmestyneessä verkkolehti Varjorikko 2/2020:ssa julkaistiin myyttisdokumentaristinen novellini Pyro-ornitologian haasteet. Kolmen näytöksen novelli elämästä, kuolemasta ja elämästä, myyttisistä maailmoista ja televisiotuotannon kiemuroista – tulilintubongareille, hyväsydämisille tutkimusmatkaajille, elonkehän kuolevaisille.

Päätoimittajan viimeinen henkäisy

  • Toimin kolme vuotta Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajien lehden Kosmoskynän päätoimittajana. Viimeinen lehteni, Kosmoskynä 2/2020, käsittelee tutkimusteni, ajatusteni ja fiktioni ydinaluetta, kaikkien kiinnostusteni risteyskohtaa: sitä mikä on kummaa, ja miten tämä tiivistyy ns. outouden aikana, kun tiedostamme vallitsen ekokatastrofin. Lehdessä käsittelin itse kahta aihetta: muutaman vuoden takaisen Annihilation-elokuvan epäsuhtaisuutta Jeff Vandermeerin Eteläraja-trilogiaan verrattuna, sekä sitä, miten (uus)kummaa fiktiota voisi tulkita myyttiseksi trickster-hahmoksi. Ainakin jälkimmäisen kirjoituksen julkaisen jonain päivänä verkossa, mahdollisesti tällä sivulla.

 

Ilmestynyttä: HALOO? “Mun netissä on jotain kummaa…” ja muita häiriöitä etäyhteyksissä

Spekulatiivisen fiktion saralla kuuluu seuraavaa: minä, Essi Mäkelä ja Reetta Vuokko-Syrjänen toimitimme elektronisessa muodossa julkaistun pienantologian nimeltä HALOO? “Mun netissä on jotain kummaa…” ja muita häiriöitä etäyhteyksissä, jonka Suomen tieteis- ja fantasiakirjoittajat ry julkaisi (muoto EPUB) ja jota se myy verkkokaupassaan kolmella eurolla. Tulot käytetään kirjoittajien hyvinvointitapahtumaan joskus sitten, kun etäyhteydet eivät enää aiheuta näin merkittävästi pahoinvointia! Tukekaa!

Mukana 18 lyhyttä kertomusta etäyhteyksien ja virtuaaliympäristöjen vaaroista. Näistä kaksi on omiani: TELEAUTOSCOPIA kertoo verkkokokouksesta, jossa oma persoona jakautuu (jälleen?). JÄÄHYVÄISET VIRTUAALISELLE kuvaa maailmaa etäyhteysaikojen jälkeen: mutta onko mikään ennallaan? Alla lisätietoja ja Kaj Syrjäsen piirtämä äärimmäisen asiallinen kansi!

Powered by WordPress & Theme by Anders Norén